Impro- ja ilmaisukoulutus

 

Koulutustilaisuus voi olla parin tunnin esitys improvisaation ja vuorovaikutuksen perusteista tai muutaman päivän kokonaisuus. Koulutusta voidaan suunnatta enemmän laululliseksi tai improvisaatioteatteriin painottuvaksi toiveiden mukaan.

Koulutuksen sekä esityksen voi yhdistää: impronautit ovat ohjanneet vapaaehtoisista muodostetun ryhmän koulutuksen ja yhteistuotantona tästä syntyneen esityksen esimerkiksi pikkujouluissa. Koulutukseen osallistuneet saavat päättää vasta koulutuksen jälkeen, millaisen roolin esityksessä haluavat, vai haluavatko esiintyä lainkaan.

YKSITYISILLE, YRITYKSILLE, YHTEISÖILLE, HARRASTAJILLE, ARTISTEILLE, AMMATTILAISILLE

Impronauteilta löytyy todella tymäkkää musiikkiosaamista: laulu- ja musiikkipedagogiikkaa, opetustöitä, koulutusta järjestyy kaiken ikäisille, teatterin ja musiikin ammattilaisille sekä harrastajille.

  • laulu- sekä ilmaisukoulutusta yksityisille, harrastusryhmille sekä vaikkapa esiintymään innostuneelle yritysväelle – vaikkapa  Veera Railion valmennettavana

  • improteatteripohjaista musakoulutusta – iloista irroittelua (ei tarvita kympin musanumeroita, heittäytyminen ja puhelaulu/räppi riittää)

  • ryhmä voi tehdä myös omaa laululyriikkaa ohjatusti ja näistä teksteistä syntyy seminaarin tai juhlan ohjelma

  • myös henkilökohtaista biisintekovalmennusta

Kysy lisää!

lyytituotanto (ät) gmail. com

Impronauttien tuotannosta vastaa Johanna Viksten, jonka kynästä lähteneitä lyriikoita on (osa co-writaten) esittänyt Katri Ylander, Club For Five, Pate Mustajärvi, ex-Tiktak-Petra, Suvi Teräsniska, , tangokuninkaalliset, Ipanapa-lastenlevyt, koulujen musiikinkirja, pankin maskottihahmo jne). Johanna on säveltänyt teatterimusiikkia sekä lastenmusiikkia (Pikku Kakkonen Musavideot -sarja, Hääppöset-orkesteri).

Johanna on valmentanut laulamaan innostuneita kansanedustajia. Hän toimii myös ammatillisten aineiden opettajana (lauluntekstitys) oppilaitoksissa, työväenopistossa sekä hän on suorittanut musiikkialan tiimivalmentajakoulutuksen. Sijoituksia biisikilpailuissa mm. Inspiraationa Juice -kisan voitto 2018, Somero Soikoon ja UMK. Katso videolta suomilatinopoppia Jasmin Michaelan esittämänä: